Se hetki

01.03.2021

Olympiaunelma, joka muutti elämäni ja elämä, joka muutti unelmani. Tänään on se päivä, kun kerron teille yhdestä elämäni suurimmista päätöksistä. Nimittäin siitä, että elämäni huippu-urheilijana on tullut päätökseen, enkä aio tavoitella paikkaa Tokion olympialaisiin. Monta vuotta se oli unelmani ja ehdin päästä jo niin lähellekin. Unelman toteutuminen oli aivan käden ulottuvilla, kunnes yhtäkkiä koko maailma meni sekaisin ja se kaikki repäistiin pois, viskattiin jonnekin pitkälle, mihin käsi eikä toinenkaan ylettynyt. Alkujärkytyksen jälkeen tein töitä sopeutuakseni uuteen tilanteeseen, jatkoin harjoittelua, tein uusia suunnitelmia ja mukautin näitä suunnitelmia aina tarpeen mukaan. Pienet epävarmuuden ja epäilyksen häivähdykset olivat kuitenkin alkaneet jo lähestyä elämääni unelmaa pienin pistoksin, tehden siitä hitaasti, mutta varmasti repaleisen ja rikkonaisen.

- - - - - - - - - - -

Päivien, viikkojen ja kuukausien ajan olen tehnyt asioita, joiden olen ajatellut johdattavan minut takaisin tutulle ja turvalliselle tielle. Tielle, jonka päässä siintää olympialaiset - tavoite, jota kohden olen monta vuotta kulkenut, ja jonka eteen olen tehnyt armottomasti töitä. Tielle, joka joskus oli niin valoisana ja mutkattomana edessäni. Olen pyrkinyt löytämään keinoja saada työ tehdyksi ja kaikista pienistäkin motivaation jyväsistä olen rutistanut energiat aivan viimeistä pisaraa myöden. Olen tietoisesti pyrkinyt ottamaan kaiken ilon irti siitä hyvänolontunteesta, joka edelleen saa aivot hyrisemään tyytyväisyyttä hyvin menneen treenin jälkeen. Olen hakenut treeniseuraa uusista paikoista ja kokeillut erilaisia tapoja harjoitella. Olen päivä kerrallaan mennyt eteenpäin ja tehnyt töitä antamatta periksi. Tammikuussa tein ennätyksiä monien fyysisten ominaisuuksien osalta, mutta siitä huolimatta se tie, jota etsin, on edelleen hukassa ja nyt sen löytäminen ei edes tunnu enää kovin tärkeältä.

Huippu-urheilu vaatii aina tietyn määrän itsekkyyttä, toisinaan aika suurenkin määrän. Kun lajiksi on valikoitunut laji, joka tarraa niin tiukasti syleilyynsä, syvälle itsepintaiseen otteeseensa, vaatien jatkuvaa irtautumista muusta elämästä, se vaatii sitoutumista tavoilla, joita on välillä vaikea edes selittää. Se on ihan uskomattoman hienoa ja olen kiitollinen, että olen saanut olla osa sitä, mutta pitkässä juoksussa se voi olla myös kuluttavaa. Matkapäiviä tulee vuodessa yhtä paljon, ellei enemmän, kuin kotipäiviä ja kotipäivinä hoidetaan kaikki reissujen aikana rästiin jääneet urheilun ja urheilun ulkopuoliset velvollisuudet, sekä tietysti ne treenit, jotka pyörivät päivästä toiseen riippumatta siitä missä päin maailmaa sillä hetkellä ollaan. Koska vuorokaudessa on rajattu määrä tunteja, on huippu-urheilijan elämä jatkuvaa priorisointia elämän tärkeiden asioiden ja ihmisten välillä ja urheilu on se, joka pääsääntöisesti aina vie voiton. Se ei missään nimessä tarkoita, etteikö elämään mahtuisi muutakin, mutta jatkuva treenien ja palautumisen optimointi, sekä reissupäivät, joista riittäisi jaettavaksi muillekin, tuo eittämättä omat haasteensa yhtälöön. Monta monta vuotta olen tätä priorisointia tehnyt ja halunnutkin tehdä ilman mitään epäröintiä. Olen elänyt niin täysin omasta tahdostani, mutta nyt tuo tahto on muuttunut.

Kun puhutaan priorisoinnista ja huippu-urheilijan elämästä, sisällytetään sanastoon usein termi "uhraus", mikä mielestäni kertoo vääränlaista tarinaa siitä, mistä urheilun ja menestyksen ytimessä on kyse. Jos jotain asiaa haluaa riittävän paljon ja motivaatio on sisältä kumpuavaa, ei asioiden välillä tehtävien päätösten kuuluisi tuntua uhrauksilta. Uhrauksen sijaan puhuisin mieluummin valinnoista, sillä sitä niiden ehdottomasti kuuluisi olla ja sitä ne ovat minulle olleet. En kiellä, etteikö toisinaan nämä valinnat olisi olleet vaikeita, mutta silti ne olivat aina valintoja. Samanlaisia valintoja, kuin ihan jokainen meistä tekee päivittäin. Kuinka paljon haluan tai pystyn tekemään töitä, kuinka paljon haluan viettää aikaa ystävien kanssa, säästänkö lomaa varten vai käytänkö rahat johonkin muuhun, teenkö ruokaa kotona vai tilaanko pizzan tai mitä tahansa muuta, mikä edellyttää päätöksentekoa suuntaan tai toiseen. Myönnän toki, että oli myös hetkiä, kun jokin päätös kirpaisi vähän aikaa, mutta suurimman osan ajasta valinta oli kuitenkin helppo. Mieleni oli niin kirkas ja tavoite niin selvä, ettei asioita tarvinnut pitkään puntaroida. Siinä vaiheessa, kun jokainen valinta, jonka joutuu tekemään, alkaa tuntua uhraukselta, kannattaa ehkä miettiä mitä se on, mitä todellisuudessa haluaa. Ja niin myös minä tein. Mikä onkaan se mitä oikeasti haluan?

- - - - - - - - - - 

Moni varmasti miettii miksi juuri nyt? Eihän tässä enää pitkään tarvitsisi sinnitellä. Niin minäkin ajattelin ja olin varma, että se sisälläni voimakkaasti kytevä rakkaus urheiluun antaisi tarvittavan kipinän jaksaa vielä hetken. Olin varma, että unelmani leimahtaisi jälleen täyteen loistoonsa ja kaikki ne epävarmuuden tunteet voisi unohtaa. Todellisuus on kuitenkin se, että liekki huippu-urheiluun on pikkuhiljaa hiipunut ja nyt viimein sammunut, vaikka rakkaus lajiin ja urheiluun väreilee lakkaamatta sydämessäni. Tuo rakkaus on kannatellut minua pitkään, ehkä jopa liian pitkään. En ole ollut valmis luopumaan jostain niin suuresta ja elämääni niin pitkään ohjanneesta asiasta. En ole osannut hyväksyä, että voin muuttaa unelmiani, joita itseni lisäksi niin moni muu on kanssani elänyt. En ole osannut ajatella elämää ilman huippu-urheilua ja kaikkia niitä tunteita, kokemuksia ja unohtumattomia hetkiä, joita urheilu on minulle tarjonnut. On totta, ettei tässä montaa kuukautta enää olisi tarvinnut itseään puskea, mutta miksi puskea itseään kohti jotain, joka ei enää tee minua onnelliseksi, kun voin käyttää nuo kuukaudet tehden asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi.

Päätös ei missään nimessä ole ollut helppo, mutta olen täysin varma, että se on oikea. Maailman tilanteesta huolimatta koen saaneeni tehdä päätöksen omilla ehdoillani. Mikään ulkopuolinen voima ei ole minua siihen pakottanut, eikä minun tarvitse jossitella sitä eikä tätä. Jos mietit koronan osuutta asiaan tai haluat osoittaa syyttävää sormea sen suuntaan, niin turhaan. En halua sysätä kaikkea läpikäymääni jonkin itsestä riippumattoman asian harteille ja uhriutua, vaan kohdata asiat niin kuin ne ovat. Tällä en missään nimessä tarkoita sitä, etteikö korona olisi vaikuttanut siihen, miten ja milloin tämä päätös osaltani on syntynyt, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa miksi tämä päätös on syntynyt. Korona sekoitti pakkaa ihan huolella monen urheilijan elämässä, ja kiistatta se on tuonut haasteita, vaatinut sopeutumista ja luonut täysin uuden aikakehyksen elämälle ja unelmille, mutta halua tähdätä huipulle ei korona, eikä moni muukaan asia juuri hetkauta, jos sisäinen palo ja tahtotila vain ovat olemassa ja ovat riittävän voimakkaita. Minun osaltani näin ei enää ole ja aivojeni vastahakoisuudesta huolimatta olen vihdoin hyväksynyt sen, olen päässyt sopuun sen kanssa ja olen valmis uusille unelmille.

Uskon, että moni ymmärtää päätökseni, kun taas toiset ehkä eivät, mutta lopulta sillä ei ole mitään merkitystä, sillä ainoa, jonka täytyy olla sinut päätökseni kanssa, on minä itse. Tiedän, ettei urani saanut arvoistaan päätöstä, mutta päätös on tehty itseäni arvostaen ja siitä tiedän, että päätös on oikea.