Kevään kuulumisia

03.05.2019

Mistä tietää, että kevät on tullut? Puut vihertää ja lintujen viserrys soi taustalla. Perhoset kutittelee vatsassa. Maitohapot jyllää kropassa, kun tehoja nostetaan vesillä. Kisakausi kolkuttelee aivan nurkan takana. Tänä vuonna jopa keväinen aurinko on päättänyt helliä meitä!

Viimevuotiset Etelä-Euroopan sateet ja kymmenen lämpöasteen kelit vaihtuivat tänä vuonna lämpimämpiin ja aurinkoisempiin päiviiin siirtymällä tuhannen kilometriä pohjoisemmaksi, Ranskaan ja Puolaan. Viime kevään leirityksiin sattui harvinaisen monta sateista, tuulista ja kylmää päivää, joten mukavasti kasvoilla lämmittävä aurinko on ollut erityisen tervetullut lisä.

Auringonsäteiden tuoman energian lisäksi kevään leiritykset ovat olleet muutenkin onnistuneita, ainakin omalta osaltani. Aina joukkoon mahtuu muutama huonompikin päivä, joskus useampikin, mutta niistä on päästy yli suhteellisen nopeasti ja jatkettu eteenpäin hyvällä fiiliksellä ilman turhaa jahkailua. Ainakin useimmiten. Iso merkitys on ollut sillä, miten näihin heikompiin hetkiin on osannut asennoitua. Mitä positiivisemmin ne pystyy kohtaamaan, sitä kivuttomammin niistä yleensä pääsee myös yli ja tämän asian kanssa olen viime vuosina tehnyt aika paljon töitä. Tämä urheilu kun harvoin on pelkästään siitä fyysisestä kunnosta kiinni ja negatiivinen ajattelu ja asioista stressaaminen vie yllättävän paljon energiaa. Onkin ihan selvää, että maailman huipulle pääsy vaatii kokonaisvaltaista itsensä kehittämistä ja se tuo ehdottomasti oman lisämausteensa tähän jo valmiiksi sekavaan soppaan. Mutta aika tylsäähän se olis, jos kaikki olis aina vaan helppoa.

Koko talvi on siis tehty kovasti taas töitä niin niiden fyysisten, kuin myös henkisten kehityskohteiden saralla ja eteenpäin on ainakin omien tuntemusten perusteella menty. Talven aikana me tehdään erilaisia fyysisiä testejä ja tietynlaisia treenejä, joiden kautta saa sitä palautetta, että missä mennään, mutta mikään niistä ei kuitenkaan ole tarkka tai riittävä mittari sille, että kuinka kovaa se kajakki sitten kesällä oikeasti kulkee. Ja se on se, mikä tässä keväällä aina vähän jännittääkin. Kuinka paljon on osattu tehdä oikeita asioita ja miten hyvin ne kehittyneet ominaisuudet saa valjastettua käyttöön sitten, kun se lähtölaukaus kajahtaa ja pitäisi saada itsestään se paras suoritus ulos. Kerran. Toisen kerran. Ja monta kertaa uudestaan.

Leiripäiviä tähän kevääseen on mahtunut jo aika reilusti ja vaikka leirit vaihtuvat pian kilpailuihin, on reissupäiviä edelleen tiedossa paljon, sillä kevät alkaa aina kansainvälisillä kisoilla ja vasta vähän myöhemmin päästään aloittamaan kotimaan kilpailut. Mainitsin edellä, että kisakausi on ihan nurkan takana, mutta jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin kisakausi on alkanut jo. Ensimmäistä kertaa kisattiin omissa testivedoissamme pari viikkoa sitten ja viikko sitten päästiin ylimääräisinä mukaan puolan joukkueen karsintakisoihin. Mutta ei meistä tietääkseni kukaan silti paikkaa puolan joukkueessa havitellut, tai ei ainakaan kutsu käynyt ;) Eli toden teolla kisaaminen alkaa kuitenkin nyt tänä viikonloppuna Tanskassa ja mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, se jatkuu toukokuun lopulla puolassa, missä kisaillaan ensimmäinen maailmancup-kilpailu ja siitä sitten jatketaan kisoja ja leirejä vähän siellä sun täällä. Kauden päätavoitteena on tietysti elokuun MM-kisat, missä sitten jaetaan ensimmäiset (ja samalla melkein kaikki) maapaikat Tokion olympialaisiin!

Kiireinen loppukevät ja kesä siis tiedossa, mutta se nyt ei ole mitään kovin uutta tai ihmeellistä. Minkähänlaista se elämä on sitten, kun jonkun kysyessä, että ollaanko kotona, pystynkin vastaamaan, että "joo kyllä me ollaan". Ei ole nimittäin kovin montaa kertaa päässyt käymään niin tässä viime vuosina. No, ehkä senkin aika koittaa joskus, mutta keskitytään nyt vielä toistaiseksi tähän hetkeen ja näihin tavoitteisiin.